HS 22.11.2013 Muistisairaudet aiheuttivat Suomessa 2015 lähes neljän miljardin hoitokustannukset (= 7% valtion ensi vuoden talousarviosta tai lähes kolmasosa budjetin sosiaali- ja terveydenhuollon osuudesta. Se on reilusti enemmän kuin Suomen puolustusbudjetti.
Laskelman ovat tehneet Itä-Suomen yliopiston geriatrian professori Raimo Sulkava ja Oulun Diakonissalaitoksen geriatrian ylilääkäri Petteri Viramo. Mukana laskuissa eivät ole omaisen aika eivätkä menetetyt työvuodet vaikka potilaista 70% hoidetaan kotona.
– Jo tällä hetkellä muistisairaudet ovat kallein sairausryhmä, ja sen merkitys kasvaa koko ajan, Sulkava jatkaa.
Noin 70 prosenttia muistisairauksista johtuu Alzheimerin taudista. Ruotsalaisprofessori Bengt Winbladin mukaan Alzheimer aiheuttaa enemmän kustannuksia kuin sydän- ja verisuonisairaudet ja syövät yhteensä. Yli 100 000 suomalaista sairastaa keskivaikeaa tai vaikeaa muistisairautta ja taudinmääritystä vaativia tiedonkäsittelyn vaikeuksia esiintyy noin 400 000 suomalaisella.
Mitä enemmän vanhuksia, sitä enemmän muistisairaita.
Yhden Alzheimerin tauti (AT)-potilaan hoitokustannukset koko sairauden aikana ovat noin 200 000 euroa (=n. 20 000 €/vuosi).
USA:ssa Alzheimer-potilaan hoitokulu on 50 000 USD/vuosi. Uudet lääkkeet nostavat sitä lisää, esim. LILLY:n uusi Donanemab lääke maksaa 26 000 USD/vuosi (NY Times 18.7.23)
Viramo arvioi, että estävien lääkkeiden löytyminen lykkääntyy 2030-luvulle.
– Silloin päästään aivojen kuvantamisella tai selkäydinnesteestä tai verestä varhain toteamaan, että henkilöllä on Alzheimerin tauti, vaikka oireita ei vielä olisikaan.
– Tauti voidaan pysäyttää ennen puhkeamistaan, Viramo raottaa tulevaisuuden verhoa.
Kustannusten ennustetaan kasvavan 85 % 2030 mennessä.
Uusilla magneettikuvausmenetelmillä (functional Magnegnetic Resonance Imaging, fMRI) on todettu, että Alzheimerin tautiin liittyy aivoverenkierron heikkeneminen ja siitä syystä aivokudoksen hapen puute (hypoksia). Aivojen hapen puute on AT:n syy ja siihen on olemassa hoito!
Hiljattain on osoitettu, että HBOT (hyperbaric oxygen therapy) paransi kognitiota AT:n koe-eläinmallissa, ja paransi aivoaineenvaihduntaa ja kognitiota AT- ja MCI (=mild cognitive impairment) -potilailla.
Kustannuslaskelmia:
SUOMI: 400 000 henkilöä, joilla on oireita ja tulisi hoitaa/ennalta ehkäistä:
400 000 x 50 000= 20 000 000 000 USD; jos hinta 20 000 per pot: 400 000 x 20 000 = 8 mrd USD.
AT:n HBOT-hoitokustannus:
alku 30 hoitoa á 100€ = 3000 €, jatkohoito 1 hoito /viikko: 100 €/viikko x 48 à 4800 €;
YHTEENSÄ 7800 € per potilas per 1. vuosi
400 000 x 7800 = 3 120 000 000€; 4800 € per potilas vuodesta 2. lähtien (4800 x 400 000= 1.9 mrd €)
On mahdollista tai todennäköistä, että HBOT pysäyttää AT:n etenemisen, jolloin hoitokertojakin voisi harventaa ja/tai siirtyä lievään HBOT-hoitoon (kustannus n. 50€ per hoito). Tällöin kustannukset voisivat puolittua (AT-projektin kokonaishinta 1,6 mrd €, nyt >4 mrd €, vuodesta 2. alkaen 0.96 mrd €).